13/08/2019: Ongelmia hankealueen vesissä

Jo toisena peräkkäisenä kesänä Oulun seudulla on saatu kokea pitkä vähäsateinen jakso, joka on kuivattanut viimeisetkin vesirippeet ojien pohjilta, madaltanut pohjavesiä ja laskenut jokien virtaamat minimiin. Nuorittajoella lähes seisova vesi on saanut aikaan leväesiintymän, jota joella ei liene aiemmin nähty.

Paikalta otetuista vesinäytteistä löydetyt levät kuuluvat haitallisiin sinilevälajeihin, jotka voivat muodostaa levämyrkkyjä. Toivottavasti loppukesän ja syksyn sateet korjaavat tilannetta paremmaksi.

Suunniteltu vedenotto Viinivaarasta jouduttaisiin todennäköisesti keskeyttämään tällaisten alivirtaamakausien vallitessa. Vesihankkeen suunnitelmissa arvioidut virtaamien vähenemiset olisivat kohtalokkaita alueen jokien ja pienvesien selviämiselle kuivista kausista. Ilmastomuutoksen skenaarioiden mukaan kuivat jaksot ovat tulleet koko Euroopan alueelle jäädäkseen ja niiden toistuvuus tihentynee entisestään. Miksi siis toteuttaa suurehkon kaupungin kymmenien miljoonien hintainen hanke näin riskialttiiden vesien varaan, kun vaihtoehtojakin on?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vieritä ylös